Viikko on ollut melkoinen. Mies oli töissä yötä päivää ja itse olen kotosalla suurimman osan viikosta viettänyt pikkuneidin kanssa, jonka päivät ovat olleet nyt hieman itkuisia. Johtuneeko sitten hampaiden tulosta, kun nyt pari päivää on kuume vaivannut. No olemme me sentään ehtineet jotain kivaakin tehdä.
Keskiviikkona olimme neitosen kanssa Sifalar hotellin altaalla uimassa ja nautimme ystäviemme kanssa mukavasta iltapäivästä jutustellen niitä näitä. Torstaina sitten istuskelimme iltaa parhaan turkkilaisen ystävättäreni (joka on myös mieheni serkku), sekä toisen serkun kanssa miehen tädin luona. Siemailimme teetä parvekkeella syömisen jälkeen ja nautimme ihanasta tuulenvireestä sekä mahtavista maisemista ympärillämme. Toisella puolella vuoret kietoivat meidät syliinsä, toisella taas saimme ihastella Kale linnoituksen valaistusta. Kale linnoitus ikään kuin vartioi Alanyaa ja sen sijainti vuorella joka jakaa Alanyan kahteen osaan, itäiseen ja läntiseen, varmistaa sen että linnoitusta ei voi olla huomaamatta.Varsinkin iltaisin näky on mahtava, kun pimeässä loistaa 1200-luvulta peräisin oleva Kale.
Siinä istuessamme siis ihailimme maisemía ja jutustelimme niitä näitä ja ilta kului kuin siivillä. Muistelin vanhoja aikoja, kun ensimmäisen kerran saavuimme Alanyaan 14vuotta sitten. Muistan aina tuon tunteen kun yöllä saavuimme Turkkiin ja bussissa istuskellessani katselin valtavaa punertavaa kuuta ja ajattelin, että olen nyt Aasiassa. Jotenkin se tuntui niin kovin eksoottiselta, vaikka muuten en edes koko lomasta ollut kiinnostunut ollenkaan.
Silloin ensimmäisen kerran olimme Hotelli Arassa, joka sijaitsee aivan nykyisen Heikin Baarin vieressä. Hotelli on yhä paikoillaan, mutta nimeään se on vaihtanut Auroraksi. Usein Heikin Baarissa istuessani katselen hotellin parvekkeelle, jossa meillä ystäväni kanssa oli huone ja muistelen ensimmäistä lomaamme täällä. Heikin Baarin tilalla oli silloin bambuvarjoin ja -aidoin koristeltu Dino´s pizzeria ja siellä sitä pizzaa sitten syömässä ahkerasti käytiinkin. Nykyisten hotellien ja talojen paikalla, Heikin Baaria vastapäätä, siihen aikaan ei ollut kuin lehmälaidunta ja pitkää ruohikkoa. Siinä missä mieheni tädit nyt omistavat kerrostalonsa, oli pelkät rakenteet pystyssä. Hassua, miten sitä taas on näillä ihan samoilla kulmilla, josta silloin aikoinaan olemme alkaneet Turkin historiamme ystävieni kanssa. Kuitenkin tässä vuosien varrella on Alanya tullut meille tutuksi sieltä sun täältä. Minusta on aina hauskaa autolla kulkiessamme osoitella miehelleni tai tutuilleni että "Hei tuolla me joskus kavereiden kanssa asuimme!" Ja niitähän paikkoja on ollut useita :)
Mutta nyt takaisin nykyypäivään, ja ihan lähihistoriaan, eli torstai-iltaan. Serkkutyttöjen luota lähdettyämme piipahdimme Heikkilässä hakemassa mukaamme suomalaiset ystävämme meille. Oli kiva taas kahvia maistellen jutustella ja vaan olla.
Keskiviikkona olimme neitosen kanssa Sifalar hotellin altaalla uimassa ja nautimme ystäviemme kanssa mukavasta iltapäivästä jutustellen niitä näitä. Torstaina sitten istuskelimme iltaa parhaan turkkilaisen ystävättäreni (joka on myös mieheni serkku), sekä toisen serkun kanssa miehen tädin luona. Siemailimme teetä parvekkeella syömisen jälkeen ja nautimme ihanasta tuulenvireestä sekä mahtavista maisemista ympärillämme. Toisella puolella vuoret kietoivat meidät syliinsä, toisella taas saimme ihastella Kale linnoituksen valaistusta. Kale linnoitus ikään kuin vartioi Alanyaa ja sen sijainti vuorella joka jakaa Alanyan kahteen osaan, itäiseen ja läntiseen, varmistaa sen että linnoitusta ei voi olla huomaamatta.Varsinkin iltaisin näky on mahtava, kun pimeässä loistaa 1200-luvulta peräisin oleva Kale.
Siinä istuessamme siis ihailimme maisemía ja jutustelimme niitä näitä ja ilta kului kuin siivillä. Muistelin vanhoja aikoja, kun ensimmäisen kerran saavuimme Alanyaan 14vuotta sitten. Muistan aina tuon tunteen kun yöllä saavuimme Turkkiin ja bussissa istuskellessani katselin valtavaa punertavaa kuuta ja ajattelin, että olen nyt Aasiassa. Jotenkin se tuntui niin kovin eksoottiselta, vaikka muuten en edes koko lomasta ollut kiinnostunut ollenkaan.
Silloin ensimmäisen kerran olimme Hotelli Arassa, joka sijaitsee aivan nykyisen Heikin Baarin vieressä. Hotelli on yhä paikoillaan, mutta nimeään se on vaihtanut Auroraksi. Usein Heikin Baarissa istuessani katselen hotellin parvekkeelle, jossa meillä ystäväni kanssa oli huone ja muistelen ensimmäistä lomaamme täällä. Heikin Baarin tilalla oli silloin bambuvarjoin ja -aidoin koristeltu Dino´s pizzeria ja siellä sitä pizzaa sitten syömässä ahkerasti käytiinkin. Nykyisten hotellien ja talojen paikalla, Heikin Baaria vastapäätä, siihen aikaan ei ollut kuin lehmälaidunta ja pitkää ruohikkoa. Siinä missä mieheni tädit nyt omistavat kerrostalonsa, oli pelkät rakenteet pystyssä. Hassua, miten sitä taas on näillä ihan samoilla kulmilla, josta silloin aikoinaan olemme alkaneet Turkin historiamme ystävieni kanssa. Kuitenkin tässä vuosien varrella on Alanya tullut meille tutuksi sieltä sun täältä. Minusta on aina hauskaa autolla kulkiessamme osoitella miehelleni tai tutuilleni että "Hei tuolla me joskus kavereiden kanssa asuimme!" Ja niitähän paikkoja on ollut useita :)
Mutta nyt takaisin nykyypäivään, ja ihan lähihistoriaan, eli torstai-iltaan. Serkkutyttöjen luota lähdettyämme piipahdimme Heikkilässä hakemassa mukaamme suomalaiset ystävämme meille. Oli kiva taas kahvia maistellen jutustella ja vaan olla.
Kommentit
Lähetä kommentti