Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Marco Polo ravintola merkityt tekstit.

Onnela Alanya

Hieman pitää nyt mainostaa ystävien uutta ravintolaa, joka on juuri tänä talvena aukaistu ja joka pikkuhiljaa alkaa olemaan valmis suurta ensi- iltaansa varten, eli tätä uutta tulevaa sesonkia 2013. Onnela Alanya on Ceton ja Harunin uusi paikka, eli Seppo ja Harri, useimmille tutuiksi tulleet pojat Heikin Baarista tai Aleksin Baarista. He saivat kauan haaveilemansa unelman tehtyä ja avasivat oman ravintolan, jolle nimeksi päättivät antaa Onnela Alanya. Uskon että nimi on osuva paikalle, ainakin itse aina tulen hyvälle tuulelle ja tunnen oloni onnelliseksi vieraillessani kyseisessä ravintolassa. Tämän ravintolan tiimi on sen verran iloista porukkaa, että uskoisin paikan menestyvän ihan jo heidän vuokseen. Kaiken lisäksi he ovat luvanneet lisätä keittiön listalle joitain turkkilaisia ruokia, mikä on mielestäni positiivista. Harvoissa paikoissa, jos ei lasketa lokantaseja eli paikallisravintoloita, on turisteille tarjota muuta kuin sitä samaa tiettyä ruokalistaa, josta ainakin nämä ...