Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Ilke Cimnastik merkityt tekstit.

Paluu normaaliin arkeen

  Hip hei, tänään on onnen päivä!  Eilen tuli illalla tieto, että 3 kuukautta kestänyt ulkonaliikkumiskielto lapsilta on purettu ja yli 65- vuotiaatkin pääsevät ulkoilemaan päivittäin klo 10-20.  Samalla pidennettiin ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaikaa kahdella tunnilla aina klo 24 saakka.  Elokuvateatterit, teatterit ja näyttelykohteet voivat avata ovensa 1. heinäkuuta annettujen sääntöjen mukaisesti.  Tämä on hienoa, koska se tarkoittaa sitä, että meillä myös lapset pääsevät taas päivittäin ulkoilemaan. Kyllä viimeiset viikot jo tätä olen odottanutkin. Josko nyt päästäisiin normaaliin kesärytmiin ja lapsetkin nukahtaisivat iltaisin paremmin. Kamala huoli ollut heidän jaksamisestaan, kun välillä kello likenee jo yöllä yhtä, ennen kuin uni tulee, vaikka nukkumaan ollaan menty jo useita tunteja sitten. Aamulla kuitenkin on alkanut kouluohjelmat klo 8-10 aikoihin.   Tänään lapset olivat toista kertaa nyt tanssiharrastuksessaan, The Groove tanssistu...

Kevätvalmisteluja

Sesongin alkua kovin jo odotellaan monilla tahoilla. Ilmojen lämmetessä, huomaa miten ihmiset ovat alkaneet siirtyä pikku hiljaa kodeistaan kaduille. Autoliikenne on vilkkaampaa kuin muutama viikko sitten.  Nyt yli 65- vuotiaat ja alle 20- vuotiaat pääsevät tiettyinä päivinä ulkoilemaan muutamaksi tunniksi ja ainakin keskiviikkona kun lasten kanssa oltiin liikkeellä, rantatie oli täynnä väkeä ja uimarannoilla otettiin aurinkoa ja jotkut pulikoivat meressäkin. Kaikki tämä on kuitenkin edelleen kiellettyä sakkojen uhalla. Itse vaan toivon, ettei tämä ajattelemattomuus päädy siihen, että kieltoja taas tiukennetaan.  Viimeksi pari päivää sitten kaupassa käydessäni, työntekijällä eikä muutamalla asiakkaalla ollut maskia, vaikka sen käytöstä edelleenkään ei ole luovuttu.  Mutta turistikauteen... Tänä vuonnahan korona sekoitti kaiken. Juuri kun sesonkia oltiin käynnistämässä, lennot peruttiin, rajat suljettiin ja ulkonaliikkumiskielto tuli viikonlopuille, yli 65 v. ja alle 20 v....