Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella lapsi merkityt tekstit.

Paluu normaaliin arkeen

  Hip hei, tänään on onnen päivä!  Eilen tuli illalla tieto, että 3 kuukautta kestänyt ulkonaliikkumiskielto lapsilta on purettu ja yli 65- vuotiaatkin pääsevät ulkoilemaan päivittäin klo 10-20.  Samalla pidennettiin ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaikaa kahdella tunnilla aina klo 24 saakka.  Elokuvateatterit, teatterit ja näyttelykohteet voivat avata ovensa 1. heinäkuuta annettujen sääntöjen mukaisesti.  Tämä on hienoa, koska se tarkoittaa sitä, että meillä myös lapset pääsevät taas päivittäin ulkoilemaan. Kyllä viimeiset viikot jo tätä olen odottanutkin. Josko nyt päästäisiin normaaliin kesärytmiin ja lapsetkin nukahtaisivat iltaisin paremmin. Kamala huoli ollut heidän jaksamisestaan, kun välillä kello likenee jo yöllä yhtä, ennen kuin uni tulee, vaikka nukkumaan ollaan menty jo useita tunteja sitten. Aamulla kuitenkin on alkanut kouluohjelmat klo 8-10 aikoihin.   Tänään lapset olivat toista kertaa nyt tanssiharrastuksessaan, The Groove tanssistu...

Elämän kiertokulku...

Juttelin tässä äiteen kanssa hetki sitten mesessä ja kertoi, että mummuni ei oikeastaan puhu lainkaan nykyään. Ei vain ilmeisesti viitsi... Ei hän viime vuosina ole enää kovin paljoa sanonut, mutta jotain sentään jutuntynkää on irronnut. No kuitenkin, kun äiti oli meiltä lähettänyt terveisiä ja kysellyt muistaako mummu, että meillä on pieni lapsi oli mummu hyhmyillyt ja sanonut lapsenlapsenlapsen muistavansa. Sen lisäksi oli vielä kysynyt mitä me Turkissa teemme :) Ihana mummuseni. Pienenä ja vähän vanhempanakin vietin paljon aikaa mummun ja pappan luona. Mummu oli kova papupata ja aina hänellä oli sanottavaa aiheesta kuin aiheesta. Pappalle nalkutti kaikesta hyväntahtoisesti. Nyt sitten on sanainen arkku käytetty loppuun ja turhat löpinät jätetty pois. Omaa pikkuista hoivatessa ja mummun luona kyläillessä olen usein ajatellut, miten se ympyrä vaan sulkeutuu siitä mistä se alkaa... Ensin pieni avuton ihmisolento syntyy maailmaan tarviten hoivaa ja huolenpitoa. Vaippa pitää...