Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Alanyum ostoskeskus merkityt tekstit.
 Koronakesä ja hellesyksy  Tämä kausi on mennyt jännittäessä ja odottaessa. Ensiksi odotettiin karanteenien päättymistä, sitten turistien tuloa ja kauden alkua, vaikka myöhässä ja nyt koulun alkamista.  Koulut alkoivat kyllä elokuun viimeinen päivä etäopetuksella ja tarkoitus olisi, että kouluun pääsisi 21. syyskuuta, mutta paljon on epätietoisuutta ja epäuskoa että koulut alkaisivat tänä vuonna.  Nyt oli koulujen alkua siirretty, eli ensimmäiset luokat aloittavat 21.9. ja muut näillä näkymin 12.10. Itse olen sitä mieltä, että saisivat alkaa, sillä etäopiskelu kahden lapsen kanssa ei ole mitään herkkua. Omat työt kärsii ja energiaa kuluu läksyihin. Pienempi kolmasluokkalainen kun ei koe että etäopiskelu olisi kunnon opiskelua ja läksyjä ei tarvitsisi tehdä hänen mielestään...  Toinen lapsista meni nyt viidennelle luokalle, eli keskikouluun ja näin ollen vaihtui koulu, opettaja ja luokkakaverit muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Mutta nyt ollaan tutustuttu vain...

Talvi Alanyassa

Näin tämä taas on jäänyt, kirjoittelu. Nyt päätin ottaa iisisti ja kirjoitella taas kuulumisia. Talvi on siis tullut tännekin. Päivisin vielä aurinko paistaa lämpimästi, mutta illat ovat jo viileitä, osittain jopa kylmiä. Elämä täällä Alanyassa on rauhoittunut suurimman turistimassan lähdettyä. Tällä hetkellä turistit ovat lähinnä vanhempaa ikäpolvea, jotka ovat tulleet muutamaksi kuukaudeksi talvea pakoon kotimaastaan. Nämä ikäihmiset istuvat päivisin hotellien ravintoloissa tai kadunvarsien kahviloissa, urheimmat jopa viettävät päivänsä rannalla uiden ja aurinko ottaen. On myös muutamia perheitä ja nuoria "mökkiläisiä", jotka ovat tulleet nauttimaan leppoisaa lomaa loma-asunnoilleen. Osa hotelleista ja ravintoloista ovat sulkeneet ovensa talvikauden ajaksi ja jokavuotiset rakennustyöt/korjaukset ympäri Alanyaa ovat alkaneet. Yleisesti talvikaudella miehet viettävät aikaansa pelaten ja naiset kutoen. Meidän päivämme yleensä kuluvat rantatietä kävellen, lasten leikkipuis...