Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Carisma merkityt tekstit.

Syysväsymystä, häiden viettoa ja hulluja suomalaisia

Syksyn tultua on joka puolella alkanut elämä rauhoittua. Asiakaskunta on vaihtunut enemmän iäkkäämpään porukkaan, nuoret ovat siirtyneet kotimaihinsa kouluihin, töihin jne. Ravintoloista ei kantaudu enää yhtä railakas meteli eikä työntekijät enää jaksa jokaiselle ohikulkevalle huudella. Kausi alkaa olemaan lopuillaan. Itse olen niin ikään kärsinyt jonkin asteisesta syysväsymyksestä. Aina vain nukuttaisi. Nyt kun vanhempani ja serkkuni ovat täällä seuranamme ja auttamassa lasten hoidossa, voisin välillä yrittää irroitella kunnolla. Muutamaan otteeseen olen käynyt ystävieni kanssa ulkona, mutta lopulta väsymys on voittanut ja olen ennemmin viettänyt vapaa-aikaani telkkua katsellen ja vain rauhallisuudesta nautiskellen. Perjantaina vietimme ihanien ystäviemme turkkilais-suomalaisia häitä. Ensin maistraatissa heidät vihittiin turkinkielellä, seuraavaksi nautimme ihanan aamiaisen Kale-kukkulan eräässä ravintolassa ja illalla kävimme syömässä Sönmez-ravintolassa, jonka jälkeen suuntasimme...

Sitä sun tätä

Siitä on niin kauan kun olen viimeksi kirjoitellut, että... No nyt päätin vihdoinkin järjestää aikaa muutaman rivin rustaamiseen. Häistä taas tultiin hetki sitten ja sain neitokaisen nukahtamaan. Nyt saan itse hetken hengähtää ja nautiskella viimeisistä Suomen tuliaisista, joita runsas viikko sitten mukanani Alanyaan kannoin. Tarkoitus oli kyllä että mies saa Suomen suklaista nauttia, mutta omaan napaan on tainnut suurimmaksi osaksi Kismetit sun muut päätyä... Niin tosiaan, parin ja puolen viikon loma Suomessa päättyi jokin aika sitten ja takaisin Alanyaan lennettiin kera serkku-tytön. Viikko siinä sitten vierähti itselläkin vielä lomaillessa, kun otimme halvemmaksi käyneen pakettimatkan pelkkien lentojen sijasta. Hotelli sisältyi matkan hintaan ja siitä sitten otimme kaiken hyödyn irti. Joka aamu herättyämme suuntasimme Kleopatra Towerin uima-altaalle ja vietimme hotellilla aikaa aina alkuiltaan asti. Ruskettuakin taidettiin ainakin jonkin verran. Muutoinkin oli ihanaa kun ei tarvin...

Biletystä ja vanhojen muistelua osa 2

Perjantaina sitten olikin bailupäivä. Olin alustavasti sopinut meneväni perjantai-iltana ulos, mutta unohtanut jo melkein koko homman kun kotona tuntui olevan niin kovin tekemistä. Aika kuluu kuin siivillä lasta hoitaen ja kotitöitä tehden. Mieheni oli taas töissä ja kauppapäivämme oli aikoja sitten mennyt ohi. Tiistaisin kun yleensä käymme kaupoilla. Nyt jääkaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään ja minun oli pakko lähteä ostoksille. Lähdin siis neidin kanssa kävelylle pitkin Damlatas katua ja poikkesimme matkalla ihastelemassa Damlatasin puistoja suihkulähteineen.Vanha hautausmaakin näyttää nykyään niin kauniilta ulkoapäin hienoine muureineen ja kasveineen, kun se ennen oli vain aidattu metalliaidoin... Suuntasimme Aqua Parkin yhteydessä olevaan Migrosiin ja vauhdilla tein ostoksia, kello kun jo oli yli seitsemän illalla ja hetkeä aiemmin olimme sopineet ystävien kanssa että tapaamme noin yhdeksän / puoli kymmenen aikoihin. Minulla ei edes ollut lapsenvahtia järjestettynä silloin vielä!...