Tulimme juuri turkkilaisista häistä. Eräs naapurin tyttö meni naimisiin ja sitä sitten kävimme todistamassa. Täällä Turkissahan on voimassa siviilivihkiminen joka suoritettiin paikanpäällä juhlapaikassa. Tosin koko vihkiminen itsessään jäi oikeastaan huomaamatta, kun se sen verran vähäeleisesti suoritettiin ja musiikin pauhatessa taka-alalla.
En oikein ollut innostunut häistä, mutta ajattelin että miksi sitä kotosallakaan kyyhötän yksikseni neitokaisen kanssa miehen ollessa töissä. Siis häihin lähdimme appivanhempieni sekä miehen sisaren ja naapurin perheen seurassa.
Yllättävää näissä häissä oli vieraiden melko vähäinen määrä, arviolta noin 70 henkeä. Yleensä olen tottunut turkkilaisissa häissä siihen, että vieraiden määrä ylittää sadan. Toinen yllätys oli morsiamen hääpuku, joka odotuksistani poiketen olikin kaunis turkoosi juhlamekko, hyvin yksinkertaisine leikkauksineen ja yksityiskohtineen. Hääpuvut kun tuppaavat olemaan yleisesti melko tyllättyjä ja valkoisia prinsessaunelmia.
Turkkilaiset häät ovat mielestäni melko tylsiä. Niissä vain tanssitaan ja tanssitaan... Morsiamen ja sulhasen tullessa paikalle, tanssivat he "häävalssin", jonka jälkeen morsian tanssii yhdessä ystäviensä kanssa, sitten sulhanen ystäviensä kanssa, sitten tanssitaan kaikki yhdessä. Järjestys ei aina ole sama mutta konsepti on. Juhlijat saavat yleensä pientä naposteltavaa (ruokaa häissä on harvoin tarjolla) sekä alkoholittomia juotavia. Täällä kuten Suomessa on myös tapana naukkailla nurkan takana jotain mehua vahvempaa, mutta ne naukkailijat ovat yksinomaan miehiä.
Morsiuspari leikkaa kakun ja tarjoilijat tuovat valmiiksileikatut pienet kakkupalat pöytiin. Ei siis itsepalvelua täällä häissä. Ja tanssiminen jatkuu taas...
Musiikki on livemusiikkia ja soitto raikaa mahdollisimman lujalla volyymilla.
Nuoremmat ja uskaliaimmat naiset tanssivat tanssilattialla, muiden katsellessa pöydissään ja arvostellessaan toisia. Kuiskis kuiskis vaan siellä täällä kun toisten pukeutumisesta tai tyylistä nähdään vaivaa.
Kuvaaja juoksee pöydästä pöytään kuvia napsimassa, jotka sitten ovat esillä hetkeä myöhemmin ja ostettavissa kotiin vietäväksi.
Näin siis turkkilaisissa häissä täällä Alanyassa, ainakin niissä missä olen ollut. Olisi hauska ollut mennä miehen serkun häihin Ankaraan muutama viikko sitten ja katsoa, onko siellä samat käytännöt, mutta sinne emme valitettavasti ehtineet.
No pikkuneiti ainakin viihtyi ja nautti olostaan ja kyllähän se itsellekin ihan kivaa oli olla iltaa istumassa ja kakkua popsimassa. Kakku muuten oli harvinaisen hyvää, suklaamoussekakkua. Yleensä nuo hääkakut ovat pelkkää pahvia, siis eivät maistu miltään, mutta tämä jo ihan menetteli. Muuten kyllä Turkissa leipomoiden kakut minulle maistuvat ja ovat suussasulavia.
Mutta nyt nukkumaan, seuraavia häitä "odotellen". Tai näitä seuraavia tiedossa olevia kyllä ihan mielenkiinnolla odotan, jotka ovat syyskuun puolivälissä, sillä kyseessä on miehen serkkutytön häät. Häät nyt ovat mitä ovat mutta sukulaissuhteita siellä tulee hoidettua ja myös uteliaana seurattua. Tämän suvun sukulaissuhteet kun ovat oma luokkansa.... Mutta siitä toisella kertaa!
En oikein ollut innostunut häistä, mutta ajattelin että miksi sitä kotosallakaan kyyhötän yksikseni neitokaisen kanssa miehen ollessa töissä. Siis häihin lähdimme appivanhempieni sekä miehen sisaren ja naapurin perheen seurassa.
Yllättävää näissä häissä oli vieraiden melko vähäinen määrä, arviolta noin 70 henkeä. Yleensä olen tottunut turkkilaisissa häissä siihen, että vieraiden määrä ylittää sadan. Toinen yllätys oli morsiamen hääpuku, joka odotuksistani poiketen olikin kaunis turkoosi juhlamekko, hyvin yksinkertaisine leikkauksineen ja yksityiskohtineen. Hääpuvut kun tuppaavat olemaan yleisesti melko tyllättyjä ja valkoisia prinsessaunelmia.
Turkkilaiset häät ovat mielestäni melko tylsiä. Niissä vain tanssitaan ja tanssitaan... Morsiamen ja sulhasen tullessa paikalle, tanssivat he "häävalssin", jonka jälkeen morsian tanssii yhdessä ystäviensä kanssa, sitten sulhanen ystäviensä kanssa, sitten tanssitaan kaikki yhdessä. Järjestys ei aina ole sama mutta konsepti on. Juhlijat saavat yleensä pientä naposteltavaa (ruokaa häissä on harvoin tarjolla) sekä alkoholittomia juotavia. Täällä kuten Suomessa on myös tapana naukkailla nurkan takana jotain mehua vahvempaa, mutta ne naukkailijat ovat yksinomaan miehiä.
Morsiuspari leikkaa kakun ja tarjoilijat tuovat valmiiksileikatut pienet kakkupalat pöytiin. Ei siis itsepalvelua täällä häissä. Ja tanssiminen jatkuu taas...
Musiikki on livemusiikkia ja soitto raikaa mahdollisimman lujalla volyymilla.
Nuoremmat ja uskaliaimmat naiset tanssivat tanssilattialla, muiden katsellessa pöydissään ja arvostellessaan toisia. Kuiskis kuiskis vaan siellä täällä kun toisten pukeutumisesta tai tyylistä nähdään vaivaa.
Kuvaaja juoksee pöydästä pöytään kuvia napsimassa, jotka sitten ovat esillä hetkeä myöhemmin ja ostettavissa kotiin vietäväksi.
Näin siis turkkilaisissa häissä täällä Alanyassa, ainakin niissä missä olen ollut. Olisi hauska ollut mennä miehen serkun häihin Ankaraan muutama viikko sitten ja katsoa, onko siellä samat käytännöt, mutta sinne emme valitettavasti ehtineet.
No pikkuneiti ainakin viihtyi ja nautti olostaan ja kyllähän se itsellekin ihan kivaa oli olla iltaa istumassa ja kakkua popsimassa. Kakku muuten oli harvinaisen hyvää, suklaamoussekakkua. Yleensä nuo hääkakut ovat pelkkää pahvia, siis eivät maistu miltään, mutta tämä jo ihan menetteli. Muuten kyllä Turkissa leipomoiden kakut minulle maistuvat ja ovat suussasulavia.
Mutta nyt nukkumaan, seuraavia häitä "odotellen". Tai näitä seuraavia tiedossa olevia kyllä ihan mielenkiinnolla odotan, jotka ovat syyskuun puolivälissä, sillä kyseessä on miehen serkkutytön häät. Häät nyt ovat mitä ovat mutta sukulaissuhteita siellä tulee hoidettua ja myös uteliaana seurattua. Tämän suvun sukulaissuhteet kun ovat oma luokkansa.... Mutta siitä toisella kertaa!
Kommentit
Lähetä kommentti