Siirry pääsisältöön

Naiset Alanyassa

Ajattelin jakaa hieman vuosien saatossa tehtyjä huomioitani nuorista turkkilaisista naisista täällä Alanyassa. Monesti ajatellaan, että turkkilaisilla naisilla ei ole oikeuksia ja että miehet alistavat heitä. Naiset ovat kotiäitejä ja -vaimoja, jotka tekevät kaiken niinkuin mies tahtoo. Onhan näitäkin tapauksia pilvin pimein ja riippuen siitä missäpäin Turkissa asustellaan. Mutta paljon naisen asemaan vaikuttaa myös perhe ja sen tavat, mutta myös ystäväpiiri. Huomattavaa myös on se, että nuoret ja nuoret naiset ovat irtautuneet ajan saatossa yhä enemmän perheidensä vanhoillisesta elämäntavasta.

Oman kokemukseni mukaan, nuoriso viettää yhä enemmän aikaa yhdessä, pojat ja tytöt keskenään. Myös nuorten romanssit eivät enää paljoa eroa länsimaalaisen nuoren seurustelusuhteesta. Nuoret tytöt saattavat avoimesti kävellä käsikädessä rakkaansa kanssa teitä pitkin, pelkäämättä. Kahviloissa näkee paljon nuoria pareja tiukasti toisiinsa kiinniliimautuneena. Välillä halitaan ja pusutellaankin. Nuoret aikuiset myös käyvät viikonloppuisin baareissa ja discoissa tanssimassa ja juomassa. Alkoholi ei ole nuorille tabu. Ei myöskään tytöille. Vaatteet ovat moderneja ja länsimaalaiseen tyyliin "sopivia". Näkee sitä myös huivipäivisiä tyttöjä juhlimassa ja tanssahtelemassa silloin tällöin.

Omassa tuttavapiirissäni suurin osa nuorista päälle kolmekymppisistä naisista elää elämäänsä kuin kuka tahansa. Heillä on kaikilla oma koti, osalla lapsia, osalla ei. Osa on naimisissa, osa eronneita. Osalla on miesystävä, osa nauttii sinkkuna olosta. Suurin osa näistä naisista työskentelee joko huonekaluliikkeessä, korukaupassa, hotellissa tai ravintolassa. He ansaitsevat siis oman elantonsa ja ovat itsenäisiä. Puheet pyörivät shoppailussa, miehissä, arkipäivän asioissa tai bailauksessa ja tulevessa viikonlopussa.
Monella turkkilaisella naisella on oikeastaan enemmän valtaa ainakin omassa kodissaan kuin me länsimaalaiset usein tulemme ajatelleeksikaan. Nainen on se joka pyörittää usein perhettä, sanelee elämisen ehdot,  mutta miestä kunnioitetaan ja miehen egoa pidetään yllä antamalla tälle vaikutelma, että hän on se joka määrää.
Toisaalta myös turkkilainen nainen tuntuu kuulemani perusteella pitävän miehen hieman määräilevästä asenteesta ja mustasukkaisuudesta sekä omistushalusta eri tavalla kuin moni meistä suomalaisnaisista. Tällä tavoin he tuntevat olevansa miehille tärkeitä.

Kommentit

  1. Moi Saija! Hienoa, etta jaksat kirjoittaa ajatuksiasi ylos ja jakaa niita muiden kanssa! Suvaitsevaisuuskasvatusta parhaimmillaan! :)

    VastaaPoista
  2. Blogiasi on ihana lukea, varsinkin kun itsekin olen muuttamassa sinne!
    Onko turkkilaispojilla paljon ulkomaalaisia tyttöystäviä, kuten vanhemmilla miehillä?

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi! Kiva tietää että olen onnistunut piristämään päivääsi. Kiitos myös itsellesi, innostuin tässä miettimään syvällisemmin jo vastausta ja ajattelinkin tehdä seuraavan kirjoitukseni turkkilaisista miehistä! Kysymykseesi en nyt kommentoi, toivon sen sijaan että minulla olisi huomenissa aikaa istahtaa koneen ääreen ja kirjoittaa asiasta hieman enemmänkin =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Turkkilaiset miehet ja seurustelusuhteet

Pitihän jo aikoja sitten kyseisestä aiheesta kirjoittaa, mutta aikaiseksi en vain ole taas saanut... Minulta kun kysyttiin millaisia nuo miehet siellä Turkissa sitten onkaan ylipäänsä. Kysymystä olenkin ahkerasti miettinyt ja pohtinut, mutta mitään suoranaista vastausta en kyllä osaa sanoa. Olen käynyt kyseisestä aiheesta keskustelua niin suomalaisten kuin turkkilaisten naisten kanssa ja lukenut mielipidepalstoja ja voisi näin yleistäen sanoa että kaikki turkkilaiset miehet ovat naistennaurattajia, hyväksikäyttäjiä, pettureita, roistoja ja epäluotettavia naistenhakkaajia. Mutta jotenkaan en nyt tähän yhdy. Turkissa miehiä on moneen lähtöön, niin ulkonäöllisesti kuin luonteenpiirteiltään. Se millainen joku sitten on, on vaikeaa mennä suorilta käsin sanomaan, vaan tärkeintä on tutustuminen toiseen. Joskus kyllä tosin jonkun pelkkä olemuskin saa karvat nousemaan pystyyn ja toisinaan sitten taas jostain tyypeistä ei koskaan uskoisi mitään pahaa. Alanyassa asustelee hyvin laaja kirjo...

YSTÄVYYSSUHTEET JA KEVÄT KUULUMISET

Taas olen unohtanut, tai en suinkaan unohtanut, vaan en ehtinyt/jaksanut kirjoitella. Välillä tulee hetkiä, jolloin päässä pyörii miljoona juttua, joista haluaisi kirjoittaa, mutta jotka ovat pään sisällä yhtä sekamelskaa, eikä niitä ole sitten tullut jäsennettyä tekstiksi. Korona-ajan jäljet näkyvät uupumisena vaikka aluksi en sitä tajunnutkaan, mutta sen verran otti henkisesti ja fyysisesti kuitenkin voimille, että sitä jotenkin toimi vaan puolella energialla.  Onneksi meillä oli täällä koronan pahimpiin aikoihin hyvä porukka, joiden kanssa vietettiin paljon yhteistä aikaa. Siltä ajalta olen saanut ihania uusia ystäviä, jotka kylläkin jo entuudestaan tiesin, mutta vasta nyt oppinut kunnolla tuntemaan. Meillä on hieno porukka koolla eri-ikäisiä naisia ja miehiä, Välillä tavataan isommalla porukalla, välillä pienemmällä ja välillä naisporukalla. Järjestämme grilli-iltoja, käymme tanssahtelemassa ja laulamassa karaokea, satamassa baarikadulla ja eri ravintoloissa illanistujaisissa, ...