Siirry pääsisältöön

Syysväsymystä, häiden viettoa ja hulluja suomalaisia

Syksyn tultua on joka puolella alkanut elämä rauhoittua. Asiakaskunta on vaihtunut enemmän iäkkäämpään porukkaan, nuoret ovat siirtyneet kotimaihinsa kouluihin, töihin jne.
Ravintoloista ei kantaudu enää yhtä railakas meteli eikä työntekijät enää jaksa jokaiselle ohikulkevalle huudella. Kausi alkaa olemaan lopuillaan. Itse olen niin ikään kärsinyt jonkin asteisesta syysväsymyksestä. Aina vain nukuttaisi. Nyt kun vanhempani ja serkkuni ovat täällä seuranamme ja auttamassa lasten hoidossa, voisin välillä yrittää irroitella kunnolla. Muutamaan otteeseen olen käynyt ystävieni kanssa ulkona, mutta lopulta väsymys on voittanut ja olen ennemmin viettänyt vapaa-aikaani telkkua katsellen ja vain rauhallisuudesta nautiskellen.

Perjantaina vietimme ihanien ystäviemme turkkilais-suomalaisia häitä. Ensin maistraatissa heidät vihittiin turkinkielellä, seuraavaksi nautimme ihanan aamiaisen Kale-kukkulan eräässä ravintolassa ja illalla kävimme syömässä Sönmez-ravintolassa, jonka jälkeen suuntasimme satamaan Carisman kautta Latinoon. Sönmezissä hääpari leikkasi hääkakun ja morsian voitti polkaisun, eli perheenpää kävi selväksi ;) Tosin sulhanen oli jo maistraatissa ehtinyt polkaisemaan morsiamen jalalle, että olisiko tämä nyt merkki siitä, että heidän kotonaan päätökset tehdään yhteistuumin =) Sönmezistä morsian myös ryöstettiin suomalaiseen tapaan ja sulhanen joutui runoilemaan saadakseen rakkaansa takaisin. Morsian puolestaan joutui turkkilaisia perinteitä noudattaen huutamaan suureen ääneen "Seni seviyorum" sulhaselleen.
Carismassa ja Latinossa nautittiin rennosta tunnelmasta ja hyvästä musiikista ja yhteisestä ajasta. Kiitos kaunis teille ihana hääparimme. Olkoon he onnellisina yhdessä ainiaan <3 p="">
Vaikka elämä muuten rauhoittuu, pitävät täällä asustelevat, hengailevat hullut suomalaiset pitävät huolen siitä, että aika ei tule pitkäksi. Toiset bailaa ja toiset raahaa roskapönttöjä ravintoloiden eteen, toiset heittelevät perättömiä juttuja ja juoruja toisista, toiset huorittelevat toisia ilman syytä ja haukkuvat kaikki. Toiset näkevät vaivaa toisten elämästä ja toiset jaksavat puuttua neuvoillaan toisten elämään. Riitoja, juoruja, selän takana puhumista ja hauskanpitoa... Näin suomalaisten keskuudessa. Siitä voisi löytää paljon juttua seuraavan blogin aiheeksi.

Kommentit

  1. Alanyassa myöskin pariin otteeseen asuneena allekirjoitan NIIN tuon suomalaisten käyttäytymisen. Kyse nimenomaan siellä pysyvästi tai usein asuvista. Meno on välillä kuin Kauniista ja rohkeista, jutuista päätellen ainakin...Itse olen sen verran nuori, että toivon mukaan minusta ei kovin puhuttu paskaa, tai ainakin pyrin olemaan hyvissä väleissä kaikkien kanssa ja satunnaiset niin kutsutut töppäilyni taidettiin pistää nuoruuden piikkiin. Tai siis toivottavasti, juoruilu ja asioiden muunteluhan on näiden erikoisalaa... Mutta kyllä sai itse pyöritellä ihmeissään päätä juttuja kuunnellessa. Henkilö A tulee puhumaan mulle henkilö B:stä, jonka jälkeen henkilö B haluaa tietää onko hänestä puhuttu, mutta tiesittekö että henkilö C:llä on uusi mies....!!! Hohhoijaaaa.

    VastaaPoista
  2. Oi vitsi, noi häät kuulostaa onnistuneilta ja mukavilta! :)
    Paljon halauksia teille sinne! <3

    VastaaPoista
  3. Ihanalta kuulostavat nuo häät. Ne ystäväni jotka ovat menneet naimiin Turkkilaisen kanssa, ovat todella onnellisia ja olen iloinen heidän puolestansa. Aika surullisena seurasin kesällä sitä menoa, mitä joillain siellä asuvat Suomalaisilla on. Ihan nolotti koko juttu. Mielummin olen kaikkien kanssa tekemisissä ja ystävällinen, kuin puutun kenenkään tekemisiin. Harmi vain on se, että sitten kun muutama touhuaa mitä touhuaa, kaikkia Suomalaisia ajatellaan samanlaisiksi. On kiva lukea juttujasi. Kaikkea hyvää sinun ja perheesi syksyyn täältä sateesta ja harmaudesta. t. Iisa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Turkkilaiset miehet ja seurustelusuhteet

Pitihän jo aikoja sitten kyseisestä aiheesta kirjoittaa, mutta aikaiseksi en vain ole taas saanut... Minulta kun kysyttiin millaisia nuo miehet siellä Turkissa sitten onkaan ylipäänsä. Kysymystä olenkin ahkerasti miettinyt ja pohtinut, mutta mitään suoranaista vastausta en kyllä osaa sanoa. Olen käynyt kyseisestä aiheesta keskustelua niin suomalaisten kuin turkkilaisten naisten kanssa ja lukenut mielipidepalstoja ja voisi näin yleistäen sanoa että kaikki turkkilaiset miehet ovat naistennaurattajia, hyväksikäyttäjiä, pettureita, roistoja ja epäluotettavia naistenhakkaajia. Mutta jotenkaan en nyt tähän yhdy. Turkissa miehiä on moneen lähtöön, niin ulkonäöllisesti kuin luonteenpiirteiltään. Se millainen joku sitten on, on vaikeaa mennä suorilta käsin sanomaan, vaan tärkeintä on tutustuminen toiseen. Joskus kyllä tosin jonkun pelkkä olemuskin saa karvat nousemaan pystyyn ja toisinaan sitten taas jostain tyypeistä ei koskaan uskoisi mitään pahaa. Alanyassa asustelee hyvin laaja kirjo mie

Alanya ja Heikin Baari

Oli ihan pakko kirjoittaa Heikin Baarista, kun tuossa edellispäivänä googlettaessani Alanyasta juttuja ihan omaksi huvikseni, huomasin taas kuinka suosittu keskustelunaihe tuo kyseinen baari keskustelupalstoilla on. Itse olen ensimmäisellä lomamatkallamme asunut hotellissa aivan Heikkilän vieressä, tuolloin tosin Heikin Baaria ei ollut olemassa vaan kyseinen paikka oli Dino´s restaurant. Kului vuosia ennenkuin taas kävin kyseisessä paikassa ja silloin ravintola oli jo muuttunut suomalaisten suosimaksi karaokebaariksi. Heikin Baarihan on kuuluisa siitä, että siellä palvelu pelaa suomenkielellä, omistaja Heikki on asunut vuosia Suomessa pienestä lähtien ja kahvi on aina takuuvarmasti Juhla Mokkaa tai ainakin suomalaista merkkiä. Kaikki halukkaat pääsevät laulamaan karaokea suomeksi joka päivä. Tämä kyseinen baari tuntuu olevan innoittajana monien ja taas monien keskustelupalstojen lukijoiden kommentteihin. Niin hyviä kuin huonoja mielipiteitä tuntuu riittävän, puolesta ja vastaan.

Naiset Alanyassa

Ajattelin jakaa hieman vuosien saatossa tehtyjä huomioitani nuorista turkkilaisista naisista täällä Alanyassa. Monesti ajatellaan, että turkkilaisilla naisilla ei ole oikeuksia ja että miehet alistavat heitä. Naiset ovat kotiäitejä ja -vaimoja, jotka tekevät kaiken niinkuin mies tahtoo. Onhan näitäkin tapauksia pilvin pimein ja riippuen siitä missäpäin Turkissa asustellaan. Mutta paljon naisen asemaan vaikuttaa myös perhe ja sen tavat, mutta myös ystäväpiiri. Huomattavaa myös on se, että nuoret ja nuoret naiset ovat irtautuneet ajan saatossa yhä enemmän perheidensä vanhoillisesta elämäntavasta. Oman kokemukseni mukaan, nuoriso viettää yhä enemmän aikaa yhdessä, pojat ja tytöt keskenään. Myös nuorten romanssit eivät enää paljoa eroa länsimaalaisen nuoren seurustelusuhteesta. Nuoret tytöt saattavat avoimesti kävellä käsikädessä rakkaansa kanssa teitä pitkin, pelkäämättä. Kahviloissa näkee paljon nuoria pareja tiukasti toisiinsa kiinniliimautuneena. Välillä halitaan ja pusutellaankin. N