Siirry pääsisältöön

Haikean suloiset tunnelmat

Hyvästien jättäminen...
Ei ole helppoa, mutta joskus niinkin on vain aika tehdä. On kyse sitten läheisen menetyksestä tai muusta lähdöstä. Tällä kertaa hyvästelyjen takana on ystävät, jotka melkein kuuden viikon jälkeen lähtivät takaisin koti - Suomeen. Muutama viikko siinä asusteltiin sulassa sovussa saman katon alla ja huomenna taas kun herää, tajuaa että eihän siellä vierashuoneessa kukaan enää nuku... Vielä kun odotukset oli korkealla, että ehkä kuitenkin eräs ystävä päättää viihtyä seurassamme edes viikon verran eteenpäin. Ei kuitenkaan toiveet toteutuneet tällä kertaa. Orpo olo siinä tulee, mutta onneksi elämä kantaa eteenpäin ja tuo taas uusia ilon ja onnen hetkiä jälleennäkemisten yhteydessä.
Huomenaamulla sitä on taas rakkaita ihmisiä kotimaasta ympärillä.

Alanyassa syksy tekee tuloaan, mutta hitaasti. Illat ovat jo selvästi "vilpoisempia" ja aurinko laskeutuu myös täällä entistä aikaisemmin. Osaltaan kesän päättymisen ajatteleminen tuo helpotuksen, toisaalta taas harmistuksen. Lämpöä täältä ei kuitenkaan puutu, edes talvella. Kaupunki elää yhä paikoin täysillä, paikoin syksyn tulon ja sesongin huippukauden hiipumisen voi jo aistia ja tuntea. Itse toisaalta odotan jo syksyn ja talven tuloa, jolloin kaupunki palautuu "normaaliin" elämään ja turistivouhotus hiljentyy. Elämä palaa taas uomilleen ja ihmiset rentoutuvat... Kesää muistellaan taas hymyssä suin. Ah sitä ihanuutta.

Toivotan nyt hyvää kotimatkaa lähteville, tervetuloa tuleville ja hyviä öitä kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Turkkilaiset miehet ja seurustelusuhteet

Pitihän jo aikoja sitten kyseisestä aiheesta kirjoittaa, mutta aikaiseksi en vain ole taas saanut... Minulta kun kysyttiin millaisia nuo miehet siellä Turkissa sitten onkaan ylipäänsä. Kysymystä olenkin ahkerasti miettinyt ja pohtinut, mutta mitään suoranaista vastausta en kyllä osaa sanoa. Olen käynyt kyseisestä aiheesta keskustelua niin suomalaisten kuin turkkilaisten naisten kanssa ja lukenut mielipidepalstoja ja voisi näin yleistäen sanoa että kaikki turkkilaiset miehet ovat naistennaurattajia, hyväksikäyttäjiä, pettureita, roistoja ja epäluotettavia naistenhakkaajia. Mutta jotenkaan en nyt tähän yhdy. Turkissa miehiä on moneen lähtöön, niin ulkonäöllisesti kuin luonteenpiirteiltään. Se millainen joku sitten on, on vaikeaa mennä suorilta käsin sanomaan, vaan tärkeintä on tutustuminen toiseen. Joskus kyllä tosin jonkun pelkkä olemuskin saa karvat nousemaan pystyyn ja toisinaan sitten taas jostain tyypeistä ei koskaan uskoisi mitään pahaa. Alanyassa asustelee hyvin laaja kirjo mie

Alanya ja Heikin Baari

Oli ihan pakko kirjoittaa Heikin Baarista, kun tuossa edellispäivänä googlettaessani Alanyasta juttuja ihan omaksi huvikseni, huomasin taas kuinka suosittu keskustelunaihe tuo kyseinen baari keskustelupalstoilla on. Itse olen ensimmäisellä lomamatkallamme asunut hotellissa aivan Heikkilän vieressä, tuolloin tosin Heikin Baaria ei ollut olemassa vaan kyseinen paikka oli Dino´s restaurant. Kului vuosia ennenkuin taas kävin kyseisessä paikassa ja silloin ravintola oli jo muuttunut suomalaisten suosimaksi karaokebaariksi. Heikin Baarihan on kuuluisa siitä, että siellä palvelu pelaa suomenkielellä, omistaja Heikki on asunut vuosia Suomessa pienestä lähtien ja kahvi on aina takuuvarmasti Juhla Mokkaa tai ainakin suomalaista merkkiä. Kaikki halukkaat pääsevät laulamaan karaokea suomeksi joka päivä. Tämä kyseinen baari tuntuu olevan innoittajana monien ja taas monien keskustelupalstojen lukijoiden kommentteihin. Niin hyviä kuin huonoja mielipiteitä tuntuu riittävän, puolesta ja vastaan.

Naiset Alanyassa

Ajattelin jakaa hieman vuosien saatossa tehtyjä huomioitani nuorista turkkilaisista naisista täällä Alanyassa. Monesti ajatellaan, että turkkilaisilla naisilla ei ole oikeuksia ja että miehet alistavat heitä. Naiset ovat kotiäitejä ja -vaimoja, jotka tekevät kaiken niinkuin mies tahtoo. Onhan näitäkin tapauksia pilvin pimein ja riippuen siitä missäpäin Turkissa asustellaan. Mutta paljon naisen asemaan vaikuttaa myös perhe ja sen tavat, mutta myös ystäväpiiri. Huomattavaa myös on se, että nuoret ja nuoret naiset ovat irtautuneet ajan saatossa yhä enemmän perheidensä vanhoillisesta elämäntavasta. Oman kokemukseni mukaan, nuoriso viettää yhä enemmän aikaa yhdessä, pojat ja tytöt keskenään. Myös nuorten romanssit eivät enää paljoa eroa länsimaalaisen nuoren seurustelusuhteesta. Nuoret tytöt saattavat avoimesti kävellä käsikädessä rakkaansa kanssa teitä pitkin, pelkäämättä. Kahviloissa näkee paljon nuoria pareja tiukasti toisiinsa kiinniliimautuneena. Välillä halitaan ja pusutellaankin. N