lauantai 14. elokuuta 2010

Näin sitä elellään

Ei ole ehtinyt muutamaan päivään kirjoittelemaan, mutta nyt olen taas täällä.
Viikko sitten ystävämme Suomesta tulivat kolmeksi viikoksi Alanyaan, mikä on ihanaa kun saa nähdä tuttuja kasvoja ja vielä jutella sujuvasti suomeksi.
Olen siis ollut melko kiireinen viimeiset päivät. Tai no, kiireinen ja kiireinen, mutta laiskotellut kyllä. Koti on odottanut siivoamista jo jonkin aikaa. Tänään sentään sain pölyt pyyhittyä ja koneellisen pyykkiä pestyä.
Mutta muuten olenkin sitten vain kahvitellut kavereiden kanssa, joko meillä tai Heikin Baarissa. Erään toisen suomalaisnaisen kanssa olen käynyt istumassa iltaa satamassa ja syömässä fajitasia La Luna ravintolassa. On ihanaa vain saada jutustella niitä näitä, tyttöjen höpinöitä.
Turkkilaisten naisten kanssa sekin onnistuu, mutta kielimuurin takia, ei vitsit tai tarinat ihan aivan yhtä hyvin uppoa kuin omalla kotikielellä. Turkin kieli nyt on petraantunut ja suurimman osan puheista kyllä ymmärrän, mutta puhuminen on välillä hankalaa. Kyllä small talk luonnistuu ja vähän syvempikin keskustelu on mahdollista, mutta eihän sitä fiilistä mikään voita kun suomenkielellä saa jutustella!

Eilen tuli käytyä siellä Sapaderen kanyonissa, joka on tuttu Nelosen Matkaoppaat sarjastakin. Toiset tykkäävät ja toiset haukkuvat, mutta itse nautin kovin siellä olosta. Maisemat olivat upeita ja jo matkalla sinne istahdimme hetkeksi matkan varrella sijaitsevaan pikku Gözleme ravintolaan, jota eräs turkkilainen pariskunta piti oman kotinsa edustalla. Nainen siinä leipoi meille syötäväksi tuoretta gözlemeä eli ohuen vehnätaikinan sisälle oli laitettu fetajuustoa, persiljaa, chilipippuria, persiljaa sekä kaalia. Tämä gözleme oli melko erilainen mitä yleensä olen syönyt, sillä yleensä sisällä on ollut vain fetaa ja persiljaa tai perunaa. Mutta siis erilaisia variaatioita löytyy. Aina oppii jotain uutta.
Sen jälkeen vierailimme turkkilaisessa kodissa, saimme kotiinvietäväksi Ada cayta eli keltaista teetä ja moskeijaankin taksikuskimme olisi meidät vienyt jos meillä olisi ollut vaan aikaa, mutta aikataulumme oli hieman tiukka, joten moskeijan jätimme väliin.
Meitä siis oli seitsemän hengen porukka sekä kaksi lapsukaista. Ystäväni oli tilannut tutun taksikuskin meitä kuljettamaan.
Sapaderen kanyon oli kaunis paikka. Siellä jylhien maisemien keskellä tunsi itsensä kovin pieneksi. Vesiputousten pauhu ja joen solina sekä sirkkojen sirinä johdattivat meitä läpi kanjonin. Uskaliaimmat kastautuivat kylmään jokiveteen vilvoittelemaan, itse tyydyin kasvojani sekä käsiäni hieman kastamaan veteen pyyhkiäkseni enimmät hiet pois. Kivasti kuntoiluakin siinä samalla sai, kun pientä loivaa ylämäkeä oli kanjoniin meno, varsinkin kun pikkuneiti oli rintarepussa kannettavana, mutta takaisintulo sitten olikin jo joutuisampaa.  Lopuksi kävimme vielä syömässä Alanyan keskustan lähellä olevassa Flash ravintolassa, joka on varsinkin paikallisten sekä sataman discojen sekä ravintolatyöntekijöiden suosiossa.
Reissun jälkeen oli väsynyt mutta tyytyväinen.

Nukkumaan olisi mieli tehnyt aikaisin, mutta ei ihan onnistunut, kun meille tultiin vihdoin ja viimein asentamaan uusi hana suihkuun. No, ihan niin sutjakkaasti sen asentaminen ei käynyt, mutta onneksi nyt meillä on uusi hana ja vessapyttyynkin saimme uuden säiliön vanhan rikkinäisen tilalle :) Keittiöremonttia silti yhä odotan kuin kuuta nousevaa!
Tänään jätimme neidin baba-annelle, eli miehen äidille hoitoon ja lähdimme kahvittelemaan läheiseen kahvilaan mieheni kanssa. Onhan se välillä mukavaa kahdestaankin viettää aikaa. Uusi kahvinkeitinkin ostettiin, vanhasta kun meni pannu rikki parisen päivää sitten sitä tiskatessa. Heikin Baarissa on sitten käyty nyt kahvittelemassa, sieltä kun saa aitoa suomalaista Juhla Mokkaa. No nyt onneksi saa kotona aamukahvit ja ystävätkin voidaan taas kutsua meille kahville näin suomalaisittain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti